No olikos ennen kunnollista? Pohdintoja Oliko ennen kunnollista -seminaarista

No olikos ennen kunnollista? Pohdintoja Oliko ennen kunnollista -seminaarista
Ahto Harmo

Mitä, missä ja milloin

HYYHY:n ensimmäisen toimintavuoden kohokohtia oli 19.11.2015 yliopiston päärakennnuksella järjestetty Oliko ennen kunnollista -seminaari. Seminaari rakentui yhdistyksen toiminta-ajatuksen eli HYY:n historian tuntemuksen, harrastuksen tutkimuksen edistämisen ympärille. Nimi syntyi hieman sattumalta monien hyvien ideoiden tavoin. Vanhemmilla ihmisillähän on aina stereotyyppisesti tapana muistella vanhoja hyviä aikoja, mikä vuorostaan ylioppilasliikkeessä ja sen läheisyydessä toimivalla järjestökentällä nousee aina ajoittain esiin jäärien ennen oli kunnollista -huuteluna. Haastoimme siis tämän kysymällä: “Oliko ennen kunnollista?”.

Seminaarin suunnittelu aloitettiin huhtikuussa ja heti kärkeen saatiin varmistettua HYYn historian viimeisimmät osat kirjoittaneen professori Laura Kolben kiinnostus puhua tilaisuudessa. Haalarimerkkikokoelman keräämisellä(1) hyvin käyntiin lähtenyt yhteistyö Helsingin yliopistomuseon kanssa toi museon mukaan seminaarin yhteistyökumppaniksi. Kun päätösluennon pitäjä oli varmistunut ja museo saatu mukaan opaskierroksen muodossa, jäi käytännön järjestelyille ja erityisesti Lyyran kirjoittajille aikaa valmistella töitään, joista osa oli tarkoitus esitellä seminaarissa. Lähtöajatushan seminaarin taustalla ei ollut ainoastaan edistää ylioppilaskunnan ja opiskelijoiden historian tuntemusta tuomalla asiantuntijoita jakamaan tietoaan, vaan myös tarjota mahdollisuus aihepiiristä kiinnostuneille kartuttaa ensin omaa asiantuntijuuttaan ja päästä sitten esittelemään omia löydöksiään.

Oliko ennen kunnollista -seminaaripäivän ohjelma muodoistuikin lopulta opastetusta kierroksesta Helsingin yliopistomuseossa ja varsinaisesta seminaarista eli avauspuheenvuoroista, kahdesta lyhyemmästä luennosta, keskustelevammasta yleisöpaneelista sekä Kolben päätösluennosta. Seminaarin avasi HYYn pääsihteeri Jannica Aalto, joka pureutui suoraan aiheeseen pohtimalla, oliko ennen kunnollista, mutta pitäen katseen kuitenkin tulevaisuudessa. Allekirjoittanut esitteli tämän jälkeen hieman HYYHY:ä ja seminaarin ohjelmaa sekä vuosikirjan päätoimittaja Sanna Supponen vuosikirja Lyyraa, jonka julkaisu ei kuitenkaan valitettavasti ennättänyt seminaariin viivästyksien takia. Seminaarin jälkeen järjestettiin illallinen Ostrobotnialla ravintola Manalassa, jossa illan teemoista nousii hyviä keskusteluita. Seminaarin osanotto osoitti kiinnostusta teemoihin olevan myös muillakin kuin yhdistyksen jäsenillä, sillä ⅗ 25:stä yleisöosallistujasta ei ollut yhdistyksen jäseniä(2). Kenties merkityksellisempää on, että kaikista kävijöistä vain viisi oli joskus ollut HYYn hallituksessa ja neljä ylioppilaskunnan työntekijänä, joten tilaisuuden leimautuminen “alumnikerhon muistelutilaisuudeksi” vältettiin.

Mutta mistä oli oikeastaan kyse

Ensimmäisen luennon piti Ville Eerola Lyyra-artikkelinsa(3) pohjalta opintojen edistymisen seuraamisen kannalta oleellisen suorituspisteen synnystä Suomessa ja siihen liittyneistä tutkintouudistuksista. Ei liene kaukaa haettua sanoa, ettei ennen ollut sen kunnollisempaa, mitä tulee opiskelun ja koulutuksen ohjaamiseen valtioneuvostosta käsin. Toki on huomioitava tutkintorakennetason periaatteellisten ohjausliikkeiden todellisten vaikutusten näkyvän yleensä opiskelijasukupolven kuluessa verrattuna viimeisimpiin taloudellisiin koulutusleikkauksiin, jotka ovat näkyneet jo tänä syksynä koko yliopiston arjessa. Tutkintouudistusten tuntuessa nykyisin arkipäiväisiltä muutaman vuoden syklissä eteen tulevilta pikku esteiltä, joilla ainakin rivien välissä kannustetaan opiskelijoita valmistumaan nopeammin, on kuitenkin toivottavaa, ettei nykyinen leikkauspolitiikka  muodostu syklisesti uusiutuvaksi. Jatkaakseni hieman Eerolan pohdintaa varmasti osin juuri toistuvien leikkauksien pelossa “keskustelu opintojen tehostamisesta ja opintoaikojen lyhentämisestä elää kuitenkin 2010-luvulla ehkä vahvempana kuin koskaan ennen”(4). Jos Palménin mukaan opiskelu on ollut akateemisesti liian vapaata ja Klingen mukaan diskurssi on muuttunut 1970-luvulla opiskelusta koulutukseen(5), tuntuu nykyisin koulutus välillä merkitsevän äärimmillään kulutusta, jota tulisi vähentää.

Luennon jälkeen siirryttiin osallistavampaan osuuteen, jossa Antti Kähkösen kanssa pohdimme opiskelijajärjestöjä ja opiskelijaidentiteettiä haastaen yleisöä, mutta antaen yleisön haastaa myös meitä. Erityisesti ylioppiladen kohdalla on identiteettiin vahvasti liittynyt akateeminen vapaus, jonka voi osin nähdä olevan uhattuna opintoaikojen rajaamisen ja opintotukeen kohdistuvien leikkauksien takia. Mikäli näin osoittautuu pidemmällä aikavälillä olevan, pakottaa se opiskelijaidentiteetin muuttumaan. Järjestöurat opiskelijapiireissä tulevat samalla lyhentymään. Pohdimmekin yleisön kanssa, mitä ovat opiskelijaidentiteetti ja -järjestöt, miten ne kohtaavat ja ovatko ne uhkia vai mahdollisuuksia – entä millainen on tulevaisuus.  Autonomian aikana ylioppilaiden järjestäytyminen nähtiin äärimmillään valtiollisena uhkana, mutta nykyisin mahdollisuus opiskelijajärjestöjen näivettymisestä näyttäytyy opiskelijoille edunvalvonnolisena uhkana. Aiempi opiskelijoiden muutosvoima kulttuurin saralla on vähentynyt, mutta yhteiskunnallinen vaikuttavuus on vielä jotensakin uskottavaa. Nykyisellään on kuitenkin ilmeistä, että opiskelijoilla ja nuorilla on myös monia muita kanavia tuoda toimintaansa näkyväksi kuin perinteinen opiskelijaliike. Näkyvin esimerkki tästä ovat ns. entrepreneurship societyt eli yrittäjyysyhteisöt. Perinteisemmän opiskelijajärjestö- ja ylioppilaskuntatoiminnan onkin mukauduttava muuttuviin aikoihin. Aalto-yliopistolla voimakkaiden korkeakoulurakennemuutoksien seurauksena tämä on jo johtanut joidenkin yhdistysten purkamiseen ja toisten perinteisen aseman muuttumiseen. Sama on todennäköisesti edessä Helsingin yliopistolla Ison pyörän eli tulevan suuren tutkinnonuudistuksen jälkeen. Lopulta kuitenkin opiskelijat itse määrittävät oman identiteettinsä, mikä määrittelee tulevaisuuden opiskelijatoiminnan muodot.

Opiskelijaidentiteetin kulttuuriperintöön liittyi vahvasti seuraavana ollut Sanna Supposen esitys ylioppilaiden laulukulttuurista, josta julkaistiin myös artikkeli Lyyrassa. Artikkelissaan Supponen keskittyy käymään läpi opiskelijoiden laulukulttuurista tehtyä tutkimusta, josta valitettavan vähäinen osuus käsittelee arkipäiväisempää historiaa merkittävän osan tutkimuksesta keskittyessä 1800-luvun ja myöhempienkin aikojen osalta kansallisesti ja poliittisesti merkittäviin ilmiöihin kuten Maamme-lauluun tai ylioppilastalon rakennusprojektiin.(6) Osaltaan ongelmana ovat lähteet, joita opiskelijoiden seuraelämästä ei ole systemaattisesti saatavilla. Supponen huomauttaakin osakuntien ja ainejärjestöjen arkistoista löytyvän mahdollisesti paljonkin lähdeaineistoa laululäsyistä jopa äänityksiin, mutta aineistoja ei ole kerätty määrätietoisesti ja ne sijaitsevat siellä täällä – puhumattakaan yksityisistä kokoelmista.(7) Supposen työn pohjalta syntyikin ajatus kerätä muistitietoa tulevien tutkijoiden lähdeaineistoiksi yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja HYYn kanssa. Keräysidea julkistettiin seminaarissa ja toteutettiin vuonna 2016. Keräyksen tuloksista on aikanaan tarkoitus kertoa HYYHY:n vuosikertomuksessa vuodelta 2016.


(Professori Laura Kolbe pitämässä seminaarin päätösluentoa)

Seminaari huipentui professori Laura Kolben luentoon Ylioppilaskunta ja Isänmaa – takana loistava menneisyys?. Kolben mukaan suuri suomalainen kertomus on ollut pitkään sidottuna korkeakoulutuksen arvostukseen, mutta tämä on muuttumassa. Hän kysyikin, millä yliopiston arvovalta saataisiin takaisin? Jopa laulukulttuuri kuvastaa yliopiston asemaa Suomen historiassa. Kolben sanoin: “Maamme-laulu on ylioppilaiden laulu”. Poikkeuksellista siitä tekee, että kansallislaulujen taustalla on yleensä on hallinto eivätkä ne ole osa yliopiston mytologiaa kuten Suomessa. Kun Vårt land ensimmäisen kerran kajahti ylioppilaiden Floranpäivän juhlassa 1848, tuskin kukaan olisi uskonut, että siitä vielä myöhemmin tulisi Maamme-käännöksien avustuksella Suomen kansallislaulu. Tätä tukee Klingen näkemys laulun vastavallankumouksellisuudesta ja Floranpäivän juhlan osoittamasta lojaalisuudesta Venäjän keisarille.(8)

Kuten Klingen mukaan vuoden 1848 kevätjuhla oli positiivinen mielenilmaus(9), sanoi Kolbe vuorostaan itsenäisyyspäivän soihtukulkueen olevan sellainen. Molempien kohdalla on kuitenkin syytä pohtia myös sitä, kokeeko suurin osa tapahtumiin osallistuneista asian näin. Tähän liittyen Kolbelta tulikin mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten mielenilmausinnovaatiot tulevat opiskelijoilta: Akateeminen Wartti. Juoksutapahtumassa (eräänlainen kulkue sekin) onkin vuosikymmenten aikana nähty monenlaista julkilausumaa terveemmistä elämäntavoista lähes Neuvostoliiton olympiapropagandaan. Ilmeisesti kuitenkin jo alkuperäiseen Akateemisen Vartinjuoksuun sisältynyt hupailuhenki säilyi pääosassa suurimmalle osalle osallistujista tapahtuman poliittisimpinakin vuosina.(10) Nykyisin tapahtuma on kaikkea muuta kuin poliittinen ja nykyinen järjestäjä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta järjestää sen tänä vuonna [2016] Alvarin aukiolla Otaniemessä. Harva tämän vuotisista osallistujista tuskin tuntee tapahtuman vivahteikasta historiaa alkaen Helsingin yliopiston biologian opiskelijan “kujanjuoksusta” laitosten välillä ja Ylioppilaslehden yleisönosaston kirjoituksista 1950-luvun alussa(11). Wartti on joka tapauksessa mielenkiintoinen esimerkki myös siitä, miten perinteet elävät ja jopa siirtyvät kokonaan uusiin ympäristöihin.

Kolbe nostikin traditioiden kautta luennossaan esiin sen, miten Yliopisto(12) on Suomi. Yliopiston ja ylioppilaiden traditiot ovat tulleet osaksi kansallista tarinaa. Yliopiston sijainti pääkaupungissa yksistään kertoo sen asemasta yhteiskunnassa. Lukemattomat sen toimijat ovat tehneet merkittäviä kansallisia töitä niin kulttuurin, politiikan kuin muillakin saroilla. Kolbe huomautti myös, että Yliopiston ja “teknillisten koulujen” välillä on suuri ero arvovallassa ja kulttuurissa. Kenties kuvaavaa on, että pääministerinä on ensimmäistä kertaa diplomi-insinööri. Vaikka nykyisin monet asiat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa näkökulmasta vaihdellen joko muutoksen kohteena tai uhattuna ja monet perinteet ovat eläneet ja muuttuneet aikojen saatossa, nostaa Kolbe esiin erään perinteisen mielikuvan, joka on ollut sitkeääkin sitkeämpi. Topeliaanisen maiseman laajnetamiseksi Kolbe pyysikin yleisöään jatkamaan taistelua ja letkautti: “Jos saataisiin siihen pikku hiljaa edes taloja”.

Kaiken kaikkiaan seminaari tarjosi laajan kattauksen aiheita ja näkökulmia. Sekän hyvän mahdollisuuden tuoda Lyyraa esiin, jonka toista numeroa nyt luet [kts. linkki lopusta]. Tällä kertaa Lyyran julkaisu myös tapahtuu toivottavasti tapahtuu seminaarissa [2017], jonka ohjelmaa valmistellaan tätä kirjoittaessa kuumeisesti. Mutta jotta ei tärkein jäisi vastaamatta: Oliko ennen kunnollista? Yleisössä istuneen Akseli Huhtasen sanoin “osallistujat päätyivät vilkkaan keskustelun jälkeen käsiäänestyksessä hieman yllättävään konseksukseen: ei, ennen ei ollut sen kunnollisempaa kuin nykyään”.(13)

Viitteet

(1) Haalarimerkkikokoelmasta tarkemmin kts. Harmo, Haalarimerkkejä Helsingin yliopistomuseolle, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 39-42; Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävät ry, vuosikertomus 26.11.2014-31.12.2015
(2) Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävät ry, vuosikertomus 26.11.2014-31.12.2015
(3) Eerola, Suorituspisteen synty Suomessa, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 1-15
(4) Eerola, Suorituspisteen synty Suomessa, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 15
(5) Eerola, Suorituspisteen synty Suomessa, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 1-2 & 13
(6) Supponen, Ylioppilaan laulu osa 1, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 16-22
(7) Supponen, Ylioppilaan laulu osa 1, Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015), s. 20-21
(8) Klinge, Keisarin Suomi, Schildt (1997), s. 151-153
(9) Ibid.
(10) Ylioppilaslehti 28.4.2000 ja Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/2000
(11) Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/2000
(12) So. Helsingin yliopisto
(13) Tutkain nro 4/2015

Kirjallisuutta

Matti Klinge, Keisarin Suomi, Schildt (1997).
Sanno Supponen (toim.), Lyyra, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja nro 1, HYYHY (2015).

Lehtiartikkelit

Jouko Kokkonen, Akateeminen juoksuaika, Ylioppilaslehti 28.4.2000, viitattu 25.9.2016, http://ylioppilaslehti.fi/2000/04/akateeminen-juoksuaika/.
Anna Uusitalo, Akateeminen Wartti – Opiskelijan, urheilun ja opiskelijaurheilun tunnus, Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/2000, 11.5.2000, viitattu 25.9.2016 http://www2.slu.fi/lehtiarkisto/verkkolehti.200010.pienuutinen.757.
Akseli Huhtanen, Ennen oli Kunnollista: Innovaatio 50-luvulla, Tutkain 4/2015, s. 28

Lähteet

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävät ry, vuosikertomus 26.11.2014-31.12.2015.

Kuva

Juho Kajava

Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian ystävien vuosikirja Lyyrassa marraskuussa 2016. Teksti on oikoluettu ja painetussa versiossa olleita kirjoitusasuvirheitä on korjattu. Hakasulkein on merkitty lisäyksiä, jotka helpottavat hahmottamaan tekstiä vuosikirjasta irrallisena julkaisuna, ja näiden lisäksi on linkattu myös muualla sivuilla oleviin lisätietoihin esim. yhdistyksen tekemistä hankkeista. Lisätietoja vuosikirjasta: http://hyyhy.fi/vuosikirja/.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *