Nostoja Opiskelijan muisti -seminaarista 22.11.2019
Teksti: Ahto Harmo ja Niko Lempa
Voisi ajatella opiskelijan muistin olevan lyhyt, sillä lopulta suurimmalla osalla opiskeluaikakin on vain hetki elämässä. Opiskelu ja sen mukanaan, näkökulmasta ja tilanteesta riippuen, suoma tai tuoma elämäntapa on perinteisesti ollut poikkeuksellinen välivaihe. Opiskelijan muistia yksilötason ulkopuolisena ilmiönä lyhentääkin huomattavasti se, että opiskelijat vaihtuvat nopeasti eikä vakaita muistiorganisaatioita ole, jotka voisivat mielekkäästi pysyä tämän jatkuvan virtauksen perässä. HYYHYn, opiskelijan muistin näkökulmasta, jo perinteiseksi muodostunut seminaari järjestettiinkin tällä kertaa teemalla opiskelijan muisti. Seminaarin puheenvuorot käsittelivät toimintakulttuurien ja perinteiden periytymistä opiskelijajärjestöissä, koulutuspolitiikkaa opiskelijaliikkeessä ja sitä, mitä opiskelijatoiminnasta lopulta jää historiantutkijoille.
Toimintakulttuureiden ja perinteiden periytymisestä
puhunut HYYn järjestöasiantuntija Jaakko Kalske esitti heti alkuun oleellisena
tekijänä sen, että opiskelijatoimijat vaihtuvat todella nopeasti. Aktiivikausi
on nykyisin useimmiten vain yhden vuoden, joten hänen mukaansa perinne ei säily
helposti. Yhden aktiivivuoden jälkeen saatetaan jatkaa puheenjohtajaksi, jonka
jälkeen toimija jo helposti mielletään jääräksi[i].
Kalskeen mukaan perinne on kuitenkin kiintopiste järjestöelämässä. Näin ollen perinteisenä pidetään helposti jo jotain, joka on järjestetty vähintään kahtena peräkkäisenä vuotena. Vahva perinne kuitenkin uusintaa itseään, mutta sen tulisi tapahtua niin, että perinne säilyisi positiivisena osana yhteisön toimintaa. Tämä korostuu erityisesti toimintakulttuurin kautta, joka on vanhempien toimijoiden varassa. He edesauttavat perinteen ja toimintakulttuurin periytymistä. Valta toimintakulttuurin ja perinteen uudistumisesta tulee kuitenkin säilyä nykytoimijoilla. Perinne tai toimintakulttuuri ei saisi koskaan painaa alas yhteisön jäseniä.
Seuraavan puhujan, HYYn koulutuspoliittisen asiantuntijan Jenna Sorjosen mukaan koulutuspoliittisesta näkökulmasta pyritään sen sijaan saamaan aikaan pitkäkestoinen opiskelijan kannalta positiivinen vaikutus. Nykyisin koulutuspolitiikka onkin pääasiassa pitkäjänteistä vaikutustyötä ja sen yleisin muoto on lobbaaminen, aktiivinen edunvalvonta kabineteissa. Poikkeuksena voinee pitää kriisiluontoista vaikuttamista, jolla pyritään vain ensi hätään estämään jokin toimenpide, esimerkiksi nopeasti toteutettavat leikkaukset. Tällöin myös mielenilmaukset kuuluvat toimenpidetyökaluihin.
Erityisesti viestinnän tärkeys on korostunut, sillä vaikutustyön on näyttävä tehokkaasti eri kohderyhmien seuratessa yhä nopeammin muuttuvia ja vaihtuvia viestintäkanavia. Pitkäaikainen teema vaikutustyössä on ollut esimerkiksi maksuttoman koulutuksen puolustaminen. Maksuttoman koulutuksen tärkeyttä ja koulutuksen huomioimista valtiontaloudessa on pyritty pitämään aktiivisesti esillä mediassa ja poliittisessa keskustelussa — myös muutenkin kuin suoraan ylioppilaskuntien toimesta. Useimmiten työ elää kulloinkin yliopistolla vellovien uudistusten myötävaikutuksesta. Aihepiiristä riippumatta ylioppilaskunta on nykyisin pyrkinyt pitämään vaikutusmahdollisuudet mahdollisimman avoimina. Tämä saattaa osaltaan myös edesauttaa viestinnän saavutettavuutta opiskelijoiden keskuudessa ja auttaa haasteessa löytää uusia toimijoita aiempien opiskelija-aktiivien jäädessä pois vaikuttamistyöstä.
Paljon hiljaista tietoa saattaa kadota aktiivien mukana, ja viimeisenä seminaarissa puhunut HYYn arkistonhoitaja Jari Eerola totesikin ykskantaan: ”Opiskelijan muisti on aika lyhyt”. Opiskelijan muistissa on kyse henkisestä perinnöstä eikä aineellisia merkkejä toiminnasta yleensä jää kovinkaan runsaasti. Kaikella tiedolla ei myöskään ole käyttöarvoa, joten opiskelijan tarina jää aina vajaaksi. Tarinan rakentaminen menneisyyden jättämillä aineistoilla on pitkälti historiantutkimuksen varassa. Järjestöjen kohdalla tämä on Eerolan mukaan haastavaa, sillä keskivertoyksityishenkilöistäkin jää usein enemmän hyödyllistä lähdeaineistoa kuin järjestöistä. Järjestöjen kohdalla parhaiten kuvaava materiaali usein puuttuu ja aineisto painottuu hallintoon toiminnan sijaan. HYYn arkistonkin kohdalla aineiston kerääminen on alkujaan lähtenyt pakosta eikä kiinnostuksesta. Sen runsaat kokoelmat avaavat kuitenkin hyvän mahdollisuuden tutkia opiskelijoiden historiaa. Eerola sanoikin lopuksi: ”Opiskelijalla on muisti, mutta sitä saa vähän etsiskellä ja herätellä”.
[i] Ikälopuksi toimijaksi, kenties haastavaksikin sellaiseksi mielletty henkilö.