Kirjoittanut: Ahto Harmo, päätoimittaja 2019
Vuosi 2018 oli eräänlainen HYY:n historian supervuosi. 150-vuotisjuhlavuosi toi HYYn viestintään historiallista lisämaustetta (mm. HYYn tarina -hankkeen kautta), ja ylioppilaskunnan piirissä toimivat järjestöt järjestivät erilaisia historiaan liittyviä tapahtumia osana HYY150-festivaalia 10.–24.11. Esimerkiksi Nylands Nationilla järjestettiin kierros Röd ockupation och vit skottlossning, joka käsitteli osakuntatalon vaiheita vuonna 1918, ja Hämäläisten talolla oli avoimet ovet ja taidenäyttely osakunnan kokoelmista. Lisäksi HYYn kehitysyhteistyön historiaa käsiteltiin Suunnannäyttäjät -näyttelyssä. HYYHY avusti osaltaan HYY:n kehitysyhteistyövaliokuntaa näyttelyn suunnittelussa. Eniten apua näyttelyn toteuttamiseen oli kuitenkin HYYHY:n seminaarissa vuonna 2016 esitelmöineen Johanna Järvelän pro gradusta[i]. Nylands Nationin tapahtumista vuonna 1918 voi lukea teoksesta Nyland XII[ii].
Monipuolisilla festivaaliviikoilla järjestettiin myös kaksi HYYHY:n seminaaria. Perinteinen vuosittain järjestettävä seminaari oli otsikoltaan “Tentteihin emme me ehtineet” – Opiskelijaelämän juhlaa kautta sukupolvien. Toinen seminaari, ‘Let imagination reign!’ – Long-term impacts of the 1968 student revolt järjestettiin yhteistyössä valtiotieteellisen tiedekunnan ja Suomen yliopisto- ja korkeakouluhistoriallisen verkoston kanssa. Seminaarien ollessa sisällöltään hyvin erilaisia ne tavoittivat pitkälti eri yleisötkin.
Miekkoja, lauluja ja perinteitä
Tentteihin emme me ehtineet alkoi HYYHY:n seminaareille poikkeuksellisesti akateemisen vartin kuluttua, mikä istui osuvasti teemaan nykytenttien alkaessa aina tasalta. HYYHY:n puheenjohtaja Laura Leipakka piti ensin yleisen alustuksen aihepiiriin ja kertoi hieman myös HYY:n 150-vuotisvuoden kulusta. Varsinaiset esitelmät pitivät Helsingin yliopistolla muun muassa promootioiden parissa työskentelevä asiantuntija Juha Hurme sekä HYYHY:n aktiivit Niko Lempa ja Leipakka.
Hurmeen luento Opiskelun juhlaa – akateeminen perinne käsitteli erityisesti promootioperinnettä ja sen ilmenemismuotoja Helsingin yliopistolla. Hänellä oli mukana myös promootioon liittyvää esineistöä kuten prässätty maisteriseppele, tohtorinmiekka ja -hattu. Hauskoja anekdootteja kuultiin esimerkiksi siitä, miten Angela Merkelille kunniatohtoruudesta lahjoitettua miekkaa ei vielä ole onnistuttu toimittamaan. Siksi juuri kyseinen miekka olikin näytillä seminaarissa. Surkuhupaisana seikkana voinee pitää sitä, että maisteripromootioon osallistuu aina henkilöitä, jotka käyvät ensimmäistä kertaa Vanhalla ylioppilastalolla promootion yhteydessä. Toisaalta eipä moni yliopistolla kirjoilla ollut ole rakennusta enää vuosikymmeniin opiskelijoiden talona pitänytkään. Joku voisi sanoa, että Vanha on parhaiten tunnettu nykyisin joulumarkkinoistaan, ellei Vanhan valtauksen nostalgisointia oteta huomioon.”
”Perinteiden elinvoimaisuus onkin yleensä kiinni niiden kyvystä muuntautua – esimerkiksi rehtori Jukka Kola halusi vuonna 2014 kantotuolihetkensä taustamusiikiksi SaiPan kannatuslaulun”
Promootion yksityiskohtaisen läpikäynnin lomassa Hurme huomautti, että siihen sisältyvä akateeminen kulkue osaltaan yhdistää Helsingin yliopiston historiallisesti eurooppalaisiin sivistysyliopistoihin. Maisteripromootio on kuitenkin voimissaan enää ainoastaan Suomessa. Hurme myös huomautti, että ”promootio on viimeinen linnake, jossa latinaa käytetään tässä yliopistossa”. Perinteiden elinvoimaisuus onkin yleensä kiinni niiden kyvystä muuntautua – esimerkiksi rehtori Jukka Kola halusi kantotuolihetkensä taustamusiikiksi SaiPan kannatuslaulun vuonna 2014. Kaikessa monimuotoisuudessaan maistereiden promovoiminen onkin tarkoitus vuonna 2021 hakea osaksi Unescon aineettoman perinnön luetteloa. Projektista kiinnostuneet voivatkin olla yhteydessä Hurmeeseen. Lisäksi HY:n Alumniyhdistyksellä on oma Promootion Ystävät -ryhmä, ja lisätietoja maisteripromootiosta voi lukea Museoviraston Elävä perintö -sivustolta.
Jos Hurmeella oli mukanaan esineitä, Lempan puolen tunnin esitelmä Goliardi-laulut – sitsilaulujen esivanhemmat loi seminaariin syvyyttä ääninäytteiden kautta. Kiertävän papiston ja oppineiston goliardi-laulut olivat Lempan mukaan aikanaan hyvin kansainvälinen ilmiö erityisesti Ranskassa ja Saksassa. Monofonisten laulujen sanoituksissa käsitellään hyvin monenlaisia asioita arkisista juhlaviin purkaen paineita esimerkiksi satiirin ja sarkasmin keinoin. Esimerkkinä goliardi-lauluista kuunneltiin muun muassa Bache Bene Venies. Väärinkäsitysten varalta Lempa toi kuitenkin esiin, ettei sitsikulttuurin ja goliardi-laulujen välillä ole yhtenäistä tradition jatkumoa.
Leipakan ytimekäs esitys Opiskelijaelämän juhlaa sivusi monia opiskelijajuhlien muotoja sitseistä Mantan lakitukseen. Leipakan luennon kantavia ajatuksia oli, että erilaisten opiskelijakulttuurien ja -alakulttuurien keskiössä on yhteenkuuluvuuden tunne. Pohdinnasta nousi esiin esimerkiksi perinteen ja organisaatiomuistin kytkökset – usein saatetaan sanoa tai ajatella, että ”näin on aina tehty”, vaikka jokin tapahtuma tai järjestely olisi vasta muutaman vuoden vanha. Toisaalta vanhemman tapahtuman kuten promootion yhteydessä voisi tuntua helpolta väittää jonkin ”vain” vuosikymmeniä vanhan perinteen olevan ”ainainen”. Luento oli osaltaan eräänlainen jatkumo Emi Maedan vuonna 2017 pitämään esitelmään paskoista perinteistä. Mitkä perinteen muuttuvat, säilyvät tai katoavat? Mikä on yksilön vaikutus – miten pitkään eri perinteitä pitäisi vaalia?
Kansallista ja globaalia: Kansalaistoiminta ja sen myllerrykset vuonna 1968 ja sen jälkeen
Vanhan valtauksen kohdallakin kysymykset perinteen vaalimisesta ovat paikallaan. Noin vuorokauden kestäneestä valtauksesta on kasvanut ja osin myös tietoisesti muokattu miltei myyttinen tapahtuma. Vaikka tapahtumien kulusta on kirjoitettu useista eri näkökulmista, valtauksen muistelu on paljolti urautunut muutamien valtauksessa mukana olleiden henkilöiden ympärille. Let Imagination Reign -seminaaria lähdettiinkin suunnittelemaan etsien uusia näkökulmia väheksymättä kuitenkaan aikalaismuistojen tutkimuksellista arvoa. Vahvasti seminaarin järjestelyissä mukana ollut dosentti Jukka Kortti kirjoitti jo aiemmin vuoden 1968 myyttien purkamisesta osuvasti Yliopisto-lehteen. Tarkastelinkin seuraavassa lähemmin seminaarin yksittäisiä puheenvuoroja historiakulttuurin sijaan.
Seminaarin avasi professori Laura Kolbe esitellen puheenvuorot ja puhujat. Hänen jälkeensä yleisön eteen asteli ansaitusti New Yorkin yliopiston vertailevan kirjallisuustieteen professori Kristin Ross. Puheenvuorossaan Ross tarkasteli erityisesti suuria kansanliikkeitä, niiden keskinäisiä yhtäläisyyksiä ja pitkäaikaista jatkumoa. Hän nosti esiin Larzac– ja Narita-liikkeet 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun merkittävimpinä kansalaisaktivismin ”taisteluina”. Rossin mielestä erityisesti käsitykset Ranskan vuoden 1968 toukokuun tapahtumista ovat muuttuneet muistikulttuurin vaikutuksesta. Laajempi muistaminen siitä, miksi opiskelijat ja muut kansanryhmät nousivat vastarintaan, on supistunut[iii]. Rossin mukaan tarkasteltaessa pitkäkestoisimpia, jopa vuosikymmeniä kestäneitä liikkeitä, on tärkeää hahmottaa puolustautumisen (defending) ja vastarinnan (resistance) välinen käsitteellinen ero. Vastarinnassa taistelu on jo alkaessaan ikään kuin hävitty, kun taas puolustautumisessa on kyse siitä, että jokin asia koetaan suojelemisen arvoiseksi. Kun puolustautuminen pitkittyy, saattavat suojelua vaativat asiat vaihtua tai muuntautua toisiksi. Puolustustaistelun osaksi tuleekin sen aikana syntyneitä suojelun kohteita. Ross pitikin keskeisenä pitkäaikaisille ja kestäville puolustautumiseen perustuville kansanliikkeille niiden sisäistä solidaarisuutta ja osallistujien monipuolisuutta. Ryhmien voiman perustuessa niiden moninaisuuteen syntyy jaettujen arvojen odottamattomia hedelmiä.
Jukka Kortin kommenttien jälkeen kuultiin Oslon yliopiston julkishallinnon apulaisprofessori Jens Jungblutin puheenvuoro. Hän tarkasteli erityisesti vuoden 1968 eurooppalaisten opiskelijalevottomuuksien vaikutuksia kansallisiin opiskelijajärjestöihin. Jungblut piti järjestöjen historialle merkittävänä organisaatiomallien lisäksi organisaatioympäristöä: Onko kansallisia järjestöjä yksi vai useampi, onko korkeakoulutus järjestetty jakamattomasti ja miten vahvoja alueellisia jakoja esiintyy? Esimerkiksi Suomessa on nykyisin korkeakoulutuksen duaalimallin takia kaksi kansallista opiskelijaliittoa, SYL (perustettu 1921) ja SAMOK (1996), joilla ei ole henkilöjäseniä. Kansallisia järjestöjä voi kuitenkin olla useampia muistakin syistä.
Ranskassa Union Nationale des Étudiants de France (UNEF, 1907) oli yksi monista henkilöjäsenyyteen pohjautuvista kansallisista järjestöistä, kun se toukokuussa 1968 liittyi virallisesti mukaan opiskelijalevottomuuksiin. Jungblutin mukaan UNEF nähtiin jo ennen tätä poliittisesti vasemmalle kallellaan olevana järjestönä, mutta levottomuuksien jälkeen valtiovalta antoi suosionsa Fédération nationale des étudiants de Francelle(FNEF). Vasemmiston erimielisyydet johtivat UNEF:n sisällä hajaantumiseen ja järjestö jakautui sosialistien ja kommunistien erimielisyyksistä kahtia 1971.
”…yliopisto-opiskelijat ovat usein taistelleet juuri oman yhteiskunnallisen erityisasemansa puolesta. Taistelun seurauksena ovatkin usein järjestöt saattaneet kokea raskaat seuraukset, vaikka opiskelijoiden ajamia asioita olisikin saatu läpi.”
UNEF:n kohtalo oli dramaattinen verrattuna Iso-Britannian ja Norjan kansallisiin opiskelijajärjestöihin. Jungblutin mukaan National Union of Students (NUSUK) ja Norsk studentorganisasjon (NSO) olivat lähempänä ammattiliittojen kaltaisia etujärjestöjä ja olivat näin valmiiksi tiiviissä yhteydessä valtiovaltaan. Vaikka NUSUK:ssa esiintyi 1960-luvulla sisäistä poliittista vääntöä, säilytti se silti ”neutraliteettinsa” valtiovallan ja yliopistojen silmissä. Saksassa vuorostaan useampien liittojen välinen kilpailu johti vuoden 1968 politisoitumisen jälkeen jopa liittojen hajoamiseen kokonaan. Ajan myötä tilanne ajautui siihen pisteeseen, ettei Saksassa hetkellisesti ollut yhtään kansallista liittoa: Verband Deutscher Studentenschaften (VDS) vaipui toimimattomuuteen vuonna 1990 ja Freier Zusammenschluss von Student*Innenschaften (fzs) perustettiin vuonna 1993. Pieter Dhondt huomautti kommenttipuheenvuorossaan hyvin, että yliopisto-opiskelijat ovat usein taistelleet juuri oman yhteiskunnallisen erityisasemansa puolesta. Taistelun seurauksena ovatkin usein järjestöt saattaneet kokea raskaat seuraukset, vaikka opiskelijoiden ajamia asioita olisikin saatu läpi.
Kahvitauon jälkeen kuultiin Stirlingin yliopiston Euroopan lähihistorian professorin Holger Nehringin puheenvuoro Skypen välityksellä. Nehring ei valitettavasti ollut päässyt paikalle, sillä hän oli myöhästynyt lennoltaan auton hajottua matkalla lentokentälle. Esitelmässään hän pohti vuoden 1968 jälkeisiä uusia yhteiskunnallisia liikkeitä esimerkkinään Saksan vihreä liike. 1970-luvulla Länsi-Saksassa ei ollut yhtä vihreää liikettä, vaan erilaisia ryhmittymiä oli satoja. Kaikkien ryhmittymien juuret eivät myöskään olleet vuoden 1968 tapahtumissa. Vihreä puolue Die Grüne perustettiin vuonna 1980, mutta epäyhtenäinen liike näytti heikolta 1980-luvullakin. Nehringin mukaan vihreä liike ei ollut vahvassa roolissa Saksojen yhdistymisessä jääden jälleen paitsioon. Esitelmästä nousi kohtalaisesti keskustelua. Ross kysyi nykyisen metsien suojeluliikehdinnän ja vuoden 1968 liikehdinnän välisestä suhteesta, ja Dhondt vuorostaan oli kiinnostunut Nehringin näkemyksistä 1970-luvun vihreän liikkeen nationalistisista haaroista.
”Rentolan mukaan taistolaisuus radikaalina liikkeenä kasvoi hiipien kommunistisessa puolueessa ja se onnistui voittamaan myös puoluepoliittisen kamppailun Teiniliiton hallinnasta 1970-luvun alussa. Teiniliitolla oli kymmeniä tuhansia jäseniä 1960-luvulla, mutta taistolaiset onnistuivat käännyttämään keskeiset aktiivit ja valtaamaan järjestön sisältä päin.”
Seminaarin päätti Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentolan esitelmä radikaalista vasemmistoliikehdinnästä Suomessa. Rentola huomautti heti aluksi, että vaikka vuosi 1968 oli kulttuurinen murros, monet aikalaiset näkivät poliittisen vallankumouksen alkaneen. Suomessa onkin havaittavissa tendenssi tuolloisen sukupolven paluusta isovanhempiensa poliittiseen ajatteluun. Väinö Linnan Täällä Pohjan tähden (1959–1962) alla oli vaikuttanut monen tulevan nuoren radikaalin ajatteluun, ja neuvostomyötäilyllä pyrittiin myös shokeeraamaan konservatiivisempia opettajia. Rentolan mukaan radikaalien liikkeiden kasvamisen ehtoina olivat valmis organisaatio ja massaliike rekrytointia varten.
Suomessa sopivia massaliikkeitä löytyi erityisesti kommunistisen puoleen läheltä. Rentolan mukaan taistolaisuus radikaalina liikkeenä kasvoi hiipien kommunistisessa puolueessa ja se onnistui voittamaan myös puoluepoliittisen kamppailun Teiniliiton hallinnasta 1970-luvun alussa. Teiniliitolla oli kymmeniä tuhansia jäseniä 1960-luvulla, mutta taistolaiset onnistuivat käännyttämään keskeiset aktiivit ja valtaamaan järjestön sisältä päin. Taistelu Teiniliitosta vaikutti myös Kokoomuksen muuntautumiseen 1970-luvulla. Tutkimuksellisena huomiona Rentola toi esitelmänsä lopuksi esiin sen, että toistaiseksi vasemmistoradikalismia on tutkittu pitkälti miesten tarinana. Nuorten naisten, jotka olivat merkittävästi mukana, rooli ja asema tulisikin selvittää. Tästä näkökulmasta väitöskirjaa valmistelee Turun yliopiston tohtorikoulutettava Liisa Lalu, joka ei harmillisesti päässyt paikalle pitämään kommenttipuheenvuoroa.
Seminaarin päättänyt keskustelu koostui useista puheenvuoroista, joista suurin osa käsitteli joko väkivallan käyttöä (eli erityisesti väkivallan vähäisyyttä) Suomessa vuoden 1968 radikalismin yhteydessä tai vuoden 1968 tapahtumia maailmanlaajuisena ilmiönä. Väkivallan välttämisen pohdittiin johtuvan vastaliikkeiden toiminnan vahvoista puoluekytköksistä. Väkivallan käyttäminen olisi ollut liikkeille ja niiden pyrkimyksille niin aatteellisesti kuin toiminnallisestikin vahingollista. Vaikka vuoden 1968 liikehdinnässä on myös muitakin vastaavia kansallisia ja alueellisia eroja havaittavissa, keskustelussa pidettiin tapahtumia kuitenkin pääsääntöisesti kansainvälisenä ilmiönä globaalin tiedonvälityksen kytkettyä niitä toisiinsa.
[i] Järvelä, Johanna. Etujoukoista valtavirtaan: Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön historiaa 1950-luvulta nykypäivään. Pro gradu. Kehitysmaatutkimus, valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2008. Sähköinen versio työstä on saatavilla Heldasta.
[ii] Ahl, Eva. ”Nationshuset och händelserna år 1918. Nylands Nationshus 1901–2001”. Teoksessa Nyland XII, toimittanut Maria Vainio. Nylands nation, 2001.
[iii] Ross on kirjoittanut aiheesta myös teoksen: Ross, Kristin. May ’68 and Its Afterlives. University of Chicago Press, 2002. Teos on saatavilla myös e-kirjana Helkasta (haettu 21.1.2018).